sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Suomen kesä ja vesi



Edellisestä postauksesta on aikaa. Mulla on vaikeuksia muistaa aina pitää itseni ajan tasalla kaikista näistä eri mediallisista muodollisuuksista. Toivottavasti pian saan kaikki ns. saman katon alle. Nettisivut joissa olisi kuva galleria, blogi, kauppa sekä tapahtumakalenteri olisi loistava, itseltäni tosin puuttuu tekninen tietotaito täysin, mutta eräs rakas ystäväni on luvannut auttaa minua siinä.
...
Harvemmin sitä muistaa kuinka harvinaista vesistöjemme puhtaus on. Toivottavasti Suomen vedet pysyvät myös tulevaisuudessa juotavan kirkkaina, sillä kukapa ei rakastaisi järvien sinistä kesä terapiaa. Täällä Kuusamossa on ollut ja muutama HELLE päivä (!). Aivan uskomatonta.

Käteni ovat innostuneet tekemään näitä pieniä posliinisia kuutteja. Nämä kaverit ovat vain murto osa muovailemistani veijareista, eikä näitä ole vielä lasitettu.  Laiturilla on mukava istua lämpimässä auringossa kalojen uiskennellessä ympärillä ja tarkkailemassa muovailuani.


tiistai 29. maaliskuuta 2016

Nuno huivin Huovutus

Ohjeet Nuno huiviin ovat seuraavat (yritän mahdollisemman selkeasti kuvailla prosessia).
Villaa on monenlaista, mutta mielestäni kaikkein paras on merino villa joka on pehmeää ja sopii niin kesään kuin talveenkin. Varsinkin herkille ihmisille ja ihon alueille mahtava materiaali. Siihen voi yhdistää silkkiä, organzaa, lankoja yms.


Ensimmäisessä osiossa huivi kootaan. Paras paikka tehdä tämä on iso pöytä, mutta itse työskentelen lattialla sopivan työpöydän puutteessa. Tämä tekniikka jota olen tässä huivissa käyttänyt on "cob web" muistaakseni, eli siitä tulee orgaaninen, kevyt sekä hieman reikäinen. Ajattelin että tämä sopii ihanasti sekä kevääseen että kesään. Asettele alustalle kuplamuovin päälle villa käärö ja avaa se pituuttaan. Pituutta kannattaa olla reilusti sillä huovi kutistuu noin 20-30%. Availe kääröä varovasti leveys suunnassa kunnes olet tyytyväinen levitykseen.


Seuraavaksi koristele, Toisen värisellä villalla kuten minä tein ja langoilla (silkillä, organzala, yms) Kokeile ja leiki materiaaleilla, mielestäni lopputulos on aina mahtava! :)


Levitä koko komeuden päälle hyttysverhoa tai vastaavaa ja lisää saippuavettä esimerkiksi pesusielen avulla on loistava sillä se vaahdottaa saippuaveden samalla. Kasteltuasi huivin laita kuplamuovi myös työn päälle ja hiero käsin varovasta. Tässäkohtaa voit käyttää myös hioma konetta käsien sijaan.

Rullaa työ joko bambuverhon tai kellukkeen tai esim rollerin ympärille. Rullaa noin 200 kertaa kumminkin päin (eli rullaa myös toisesta päästä). rullaamisien jälkeen poista hyttysverho ja kuplamuovit. Rynttää työ yhdeksi palloksi ja paisko pöytään tai maahan aluksi varovasti ja sitten kovemmin. Tässä välissä voi alkaa huuhtelemaan työtä kuuma- kylmä kylvyissä ja saippuioda taas uudestaan niin että vaahtoaa. Paiskele työtä vielä muutamia kertoja, availe välillä välttääksesi työn huopumisen itseensä vääristä paikoista. Hiero käsien välissä ja työstä kunnes työ on mielestäsi tarpeeksi huopunut. avaa ja levitä kuivumaan tasaiselle esimerkiksi puhtaan pyyhkeen päälle.

Jatka kokeiluja ja pidä hauskaa!  Lopputulos palkitsee :)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pakkauksen pähkäilyä

Korvakoruja tullut tehtyä sekä viimeisteltyä, sillä hopeaosat saapuivat ja uudet pakkaukset. Kokeilin myös käsintehtyjä pakkauksia ja tykkäsin itse asiassa käsin tekemistäni enemmän, mutta kyllä noissa tilatuissa on myös tietynlainen tyylikkyys.

Tässä tilatut kortit ovat moo:lta. Helppo käyttää ja suunnitella kortit ja pidän tästä neliö muodosta jota en ole onnistunut löytämään muilta tarjoailta.
Edelliseen pakkaukseen en ollut kirjoittanut materiaaleja, joka on mielestäni oleellinen juttu. Nyt on sekin puoli hoidettu. Tässäpö vielä tämä käsin tehty. Mielestäni tuo mukavamman tunnelman. Viimeistelty ja todella käsin tehty ja vaivaa nähty (hyvässä mielessä)



lauantai 27. helmikuuta 2016

Ikuinen kevät.


Tässä elämäni toinen huivi. Olen nyt tehnyt neljä. Merino villaa ja kurkumalla värjäämääni silkki shifonkia. Kaulassa ja päässä ihana kesä asuste. Tämän tein sukulaiselleni Annalle (papan sisko) joka täyttää jo kunniotettavan 90-vuotta. Uskon tämän pitävän mielen ja sielun virkeänä ja lämpimänä.

Maaliskuussa minulla on elämäni ensimmäinen soolo näyttely Kuusamon kirjastossa. Näyttelyn skaala on tosiaan melko oieni, mutten halua kiirehtiä tai kasata paineita itselleni. Minulle sopii vallan mainiosta tälläinen ihmisläheinen näyttelytila. Vielä e  ole täyson varma mitä näytän mutta se yleensä ratkeaa hyvin vasta itse näyttelytilassa kun pääsee pyörittelemään esineitä edestakaisin ja tsrkastelemaan toimivuutta. Ainakin kaksi muuta huovia päätyvät näytteille, ehlä myös hatut ja kynsikkäät sekä tietenkin korvakoruja muutamat kappaleet.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Taiteilijan elämää.

    Taiteilijan elämä ei kyllä ole mitään niinkun siinä laulussa.
   On harmi että yleistäminen jää jotenkin tietoisuuden tänne puolen ja siitä leimasta on vaikea päästä irti.
   Taiteilijat koetaan laiskoina, rellästelevinä idiootteina ja yhteisen "vastuun" välttelijöinä tai vaihtoehtoisesti kuvataiteilijoina jotka raapustavat yhtä piirrustusta viilaten ja hinkaten monta kuukautta.
   Miksi? Todistellakseen olevansa hyviä piirtäjiä, värien tuntijoita ja sommittelijoita? Onko tässä mitään järkeä? Viekö tälläinen taide tai sen ilmaisu ihmisyttä eteenpäin? Kehittääkö tämä yksilön lisäksi myös valtaväestöä vai aiheuttaako tälläinen taide vain ryppyjä ja huolen aiheita suoriutumiskeskeisessä maailmassa?
 
  Tai sitten se toinen ääripää jonka mainitsin. En mene sinne,  mutta sen sanon ettei se pidä paikkaansa, muutamia yksilöitä lukuunottamatta. Taiteilijuus on ehkä kaikkein stressaavin ja kovatöisin ammatti. Tasapainottelu työn ja vapaa ajan kanssa ei ole helppoa ja milteipä mahdotonta. Puhumattakaan iän ikuisesta identiteetti kriisistä ja sen selvittämisestä  matkan varrella. Olenko  taiteilija? Olen taiteilija... olen taiteilija.
 
  Taide on sitä että leikkien ja kokeillen löytää asioita. Se on niinkuin arteen metsästys, geologia ja seikkailija yhdistettynä. Koskaan ei tule loppua ihmetyksille ja kokeilujen mahdollisuuksille. Se on sitä, että koulutuksien ja ainaisen kategorisoinnin sijaan keksii omat kiinnostuksen aiheet ja pyrkii kapinoimaan jopa omia ajatuksiaan ja periaatteitaan vastaan. Opettaa itse itseään. Tästä maailmasta tekeminen ei lopu kesken.
   Säilyttääkseen innovatiivisen, leikkisän ja tutkivan mielentilan taiteilija joutuu painimaan identiteettinsä ja yleisen ilmapiirin asettamien paineiden alla. On oltava lapsenmielinen, jotta saa aikaan ihmetyksen ja leikkisän kokeilun (vuoropuhelun maailman kanssa) ja on oltava aikuinen jotta saa asiat päätökseen, asettaa tavoitteita ja pysyy niissä, eikä rönsyile liikaa, ainakaan häiriöksi asti.         Lapsen mieleni on myös erittäin vikkelä, sen huomio tahtoo herpaantua seuraavaan ideaan  ja se o  malttamaton, jolloin täytyy aikusen sisälläni astua kehiin rauhoittelemaa  tilannetta.
    Huomaan siis rönsyilyni, mutta koitan vakaasti luottaa että se kaikki on osa minun henkilökohtaista tietäni/prosessia. Pyrin samaan aikaan kuuntelemaan intuitiotani sekä lapsekasta halua tehdä vähän kaikkea.

    Yksi erittäin kyseinen seikka taitelijan elämässä (josta yllättävän vävän puhutaan) on pelko.
Pelko on läsnä koko ajan. Se syöttää ajatuksia päähämme jotka saavat meitä ajattelemaan koko homman luovuttamisesta. Ja saa monet jopa uskomaan siihen. Toisaalta ne jotka eivät vain halua olla taiteilijoita, vaan myös eivät pysty olemaan olematta (vähän niinkuin kieltäisi olevansa minä) joutuvat haparoimaan eteenpäin.

    Kautta historian parhaat taiteilijat ovat niitä jotka tekivät jotain sellaista josta heillä ei ollut aavistustakaan miten se kuului tehdä tai eivät vain välittäneet siitä. He tekivät sitä, mikä ruokki heidän sieluaan huolimatta yleisestä paheksunnasta ja kauhisteluista. He haparoivat side silmillään kohti tuntematonta ja mennessään tekivät polkua meille muille taas hieman pidemmälle tuntemattomaan, avaten tietä uuteen maailmaan.

    Olen uskomattoman turhautunut koko taidemaailmaan. Olen turhautunut siihen etten pystynyt jatkamaan siihen osallistumistani, sillä se kaikki tuntui niin plastiselta. Aina on joku jota pitäisi miellyttää ja jolta saaada vihreätä valoa ollakseen se mitä on (ja heikkomielisemmät etsivät tietään näiden ihmisten silmien alla).
    Intuitiivinen työskentely ei ole muodissa, tällä hetkellä vallitsee konseptualismi joka käytännössä tarkoittaa sitä että paskakin työ on hyvä jos sille löytyy tarpeeksi hämmentävä selitys ja vakuuttavalta näyttävä henkilö (ja sitten taas pädetään että kuka on tarpeeksi intellektuelli tajutakseen koko jujun vaikkei sitä ole alunperin ollutkaan, mutta jos mainitset asiasta todistat olevasi typerys etkä laisinkaan taiteen rakastaja).
   Nämä ihmiset väittävät olevansa taiteen rakastajia vaikka todellisuudessa rakastavat vain itseään ja kieriskelevätkin egomahtailuissaan, yrittäen samalla mahdollisimman kovasti hämätä sinua taiteilijana tieltäsi aivan kuin itse tietäisivät mitä taide "oikeasti" on tai pitäisi olla.
Olen suunnattoman traumatisoitunut taidekoulun johdosta, mutta tämä aspekti on ollut kaikkein kasvattavin ja tukevoittanut jalansijaani taiteilijana kolme kertaa yhtä paljon kuin se on havoittanut minun taiteilijuuttani (tosin en ole vielä täysin ehjä).
    Siispä, mitä ikinä teetkin, tee sitä intohimoisesti, älä välitä kuka mistäkin tykkää tai otetaanko sinua taiteilijana tosissaan. Taiteilujuus on ammatti, siiinä missä muutkin ellei jopa enemmän. Taiteilija on työssään ympärivuorokautisesti nähden jopa unia jotka kirvoittavat työskentelemään. Taiteilija ajattelee, luo ja vaikeroi. On kohtalaisen helppoa mennä töihin sovittuun ajankohtaan ja tehdä opittuja asioita jotka voi unohtaa töistä päästyään, mutta ei ole ollenkaan helppoa herätä joka aamu tietämättä mitä päivä tuo tullessaan, kantaa sisällään samanainakisesti suunnatonta tuskaa ja ääretöntä rakkautta maailmaa, ihmisiä sekä itseään kohtaan. Meitä molempia kuitenkin tarvitaan.
Taiteilija tekee ja oppii kaiken.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Peikko - Troll "Aisa"


Vihdoinkin. Uskalsimpas lähteä tälle nuken tekemisen saloihin. Kaikkea sitä oppii ja taitaa kun vaan ryhtyy toimeen. Eniten pelotti... epäonnistuminen. Mutta syteen tai saveen eihän siinä mitään häviä jos kokeilee. Toinen ongelmani on myös liika periaatteellisuus. Haluaisin käyttää vain luonnon materiaaleja, mutta onneksi alan hellittää niin että voin iloisena keskittyä toteuttamaan itseäni pilkunviilaamisen sijaan.

    Olen rakastunut!
    Tässä siis Kuusamon peikkokantaan kuuluva yksilö.
    Hänen nimensä on Aisa. Näin hän minulle tekovaiheessa kertoi. Kävin Googlettaa että mitä se Aisa oikeen tarkoittaa (liian vanha sana minun sukupolvelleni vissiin) ja sieltähän tuli :
 "Perinteisesti aisa on ollut esimerkiksi hevosreen tai kärryn osa, joka hevosen länkiin kiinnitettynä on toiminut vetoelimenä." 
    Tämä yksilö taitaa toimia vetojuhtana monen muun yksilön syntymiselle. Ainakin itse tulkitsen näin.
   Ajattelin vielä maalata kasvoja, mutta voi olla että se jää enimmäkseen seuraavalle kerralle, pidän häntä valmiina tällaisenaan.
    Hänen iästään en osaa sanoa, saattaa olla hyvinkin vahnha, saattaa olla nuori. Iho on tuollainen juovikas läpi elämän.



Kyseinen kaveri on vielä ihanampi irl kuin mitä kuvat välittää.


Elä maagisesti- Ted Andrews

Luen parhaillaan otsikossa mainitsemaani kirjaa. Tämä ei ole ensimmäinen luonnon henkien kirja jota luen, mutta selkeämmin ja helpommin ymmärrettävissä kuin aikaisemmin lukemani jossa Verena Stael Von Holstein kanavoi erilaisia luonnon henkiä joilla on meille kerrottavaa ja joita Wolfgang Weirauch  haastattelee. No, jokatapauksessa. Olisin ajatellut olevani viimeinen (tai ainakin viimeisien joukossa) joka olisi ajautunut tälläiseen "satujen" (tai lähinnä saduiksi kutsuttuun) maailmaan. Toisaalta olisihan sen voinut arvata, sillä suurin lapruuden idolini, ja ainoa Jacksonin lisäksi, oli kukas muukaan kuin Rölli! Röllostä ja röllin hahmosta kirjoittelen varmasti lisää myöhemmin. Mainittakoon vielä että lempi lauluni joka tosiaan puhutteli minua syvällä tasolla oli "jos vain peikon kiinni saisin, pieneen koriin pistäisin ja kotiin kuljettaisin, vaan eipä se äiti taida meille peikkoa ottaa..." vai miten se nyt menikään.
Tämä kirja on inspiroinut ja rohkaissut minua entisestään tutustumaan siihen toiseen maailmaan.

data-pin-hover="true"